Last days at Portugal

Kohta alkaa olla kolme kuukautta pulkassa Portuglissa elelyä. Niin naiivilta kuin se kuulostaakin tämä vaihtokokemus on opettanu mulle itsestäni ja elämästä paljon enemmän kun olisin ikinä uskonut. Täällä vietetyt kolme kuukautta on ollu yksi elämäni parhaita, mutta myös henkisesti raskaimpia aikoja.

Välillä elely täällä on ollut todella raskasta, kun asiat ei mene niinkuin toivoisi ja kommunikointi ei suju kun ei löydy yhteistä kieltä. Muistan kuinka aluksi ärsytti miten jokin yksin kertainen asia, kuten pyykkien pesu, voi olla niin hankalaa ja viedä tuhottomasti aikaa kun ei löydy yhteistä kieltä pyykkituvan naisten kanssa. Piti oppia muuttaa omaa asennettaan ja hyväksyä se fakta, että täällä asiat ei vain suju yhtä helposti kuin koto Suomessa. Olenkin ehkä oppinut vähän relaamaan ja iskostanut päähän sen faktan, että aina ei asiat vaan suju yhtä mutkattomasti tai nopeasti kuin toivoisi, but that is fine.

Tuntuu hassulta ajatella, että maanantaina löytäisi itsensä Vehmaalta omasta sängystä. Toisaalta on mukavaa palata Suomeen, mutta toisaalta täältä ei vielä malttaisi lähteä. Kolme kuukautta menee niin nopeasti ja juuri kun tänne alkaa tosissaan kotoistua ja oppia tuntemaan paikkoja ja ihmisiä onkin aika lähteä kotiin.

Kolme kuukautta täällä eleltyä on päässyt hyvin sisälle Portugalilaiseen kulttuuriin.
Tässä muutamia kulttuuri eroja ja samankaltaisuuksi jotka on noussut esille:

1) Syömisajat ja tottumukset

Täällä syödään normaalisti lounas siinä 13-14 aikaan ja illallinen taas 19:30 eteenpäin. Välissä syödään jotain pieniä välipaloja, usein juotavaa jogurttia sekä keksejä tai leivoksia. Suomalaisena oli aluksi vaikea tottua tähän,  kun oli tottunut syömään siinä 11-12 aikaan ja seuraavan kerran kunnon ateria taas 16 jälkeen ja illalla jotain pientä kun täällä taas syödään sillon illalla oikein kunnon ateria.

Typical portuguese food: meat, rice, french fries + egg.

Myös ruoka on hyvin erilaista. Täällä syödään paljon lihaa ja vähemmän kasviksia. Lähes joka aterialla on tarjolla sekä riisiä että ranskiksia tai riisiä ja sipsejä. Salaattia on tarjolla satunnaisesti ja sekin on usein vuorattu hyvin oliiviöljyllä.

Portugalilaisille yhteinen ruokailuhetki ja hyvä ruoka tuntuu olevan tärkeää. Täällä usein kokkailtiinkin illallinen porukalla tai mentiin ravintolaan syömään. Nämä yhteiset dinner hetket oli aina mukavia ja tämän kulttuurin palasen koitankin viedä matkassani Suomeen, niin että voisi kaveriporukalla sillon tällön kokoontua porukalla kokkaamaan ja syömää yhdessä, ilman mitään erillistä juhlimisen aihetta.


2) Juomiskulttuuri

Tuntuu, että moni vanhempi ihminen täällä ei käytä lainkaan alkoholia. Tai moni ja moni, mutta niistä ihmisistä joihin tutustuin moni vanhempi ei käyttänyt laikaan alkoholia, ei edes ruuan kanssa.

Suomelaisesta tuntui hassulta kun työpaikkojen jääkaapissa saattoi olla viinipulloja ja lääkäri voi lounas tauolla ottaa tuopillisen olutta ruuan kanssa. Alkoholin juomisen ja ostamisen suhteen täällä ollaan paljon suopeampia kuin Suomessa, no tämä nyt ei ehkä tullut yhtään yllätyksenä mutta kuitenkin. Viiniä ja olutta voi ostaa lähes mistä vaan mihin vuorokauden aikaan tahansa, jopa juoma-automaateista saa olutta.

Opiskelijoiden alkoholin kulutus ja opiskelijakultturi tuntuu olevan samanlaista kuin Suomessa. Joudaan hullunlailla ja hillutaan kaduilla hirveässä humalassa. Ainut, että täällä opiskelija kulttuuri on paljon massiivisempaa kuin esim. Turussa. Niin ja isojen opiskelijafestivaalienn aikaan olutta myydään kadulla kojuista ja voit haistaa marihuanan hajun vähän väliä bilekansan seassa kulkiessa.


3) Kaupunki bussiliikenne

Muistan kuinka olin aluksi aivan hukassa joka kerta bussien kanssa, kun oletin että ne kulkevat samaan tyyliin kuin esim. Turun kaupunki bussit. Hyppäsin usein bussiin olettaen, että kyllä ne kaikki keskustaan menevät kunnes löysin itseni jostain aivan muualta kuin keskustasta.

Jännästi täällä vaihteli myös bussimatkan kestot. Kun olin harjottelussa toisella puolella kaupunkia, menin joka aamu samalla bussiila töihin, mutta toisena aamuna matkaan meni 30 minuuttia ja toisena taas saattoi mennä jopa 50 minuuttia.

4) Aikataulut

Tuntuu että täällä, ei olla niin tarkkoja ajasta sillä jos suomalaisella sanoo, että paikalla pitää olla 21:30 niin se myös on siellä silloin tai jopa vähän ennen. Mutta täällä kun menit ajallaan johokin niin kappas ketään ei näy. Jos tapaaminen on 21:30 portugalilaiset saapuu aikaisintaan klo 22 ja brasieirot vielä myöhemmin.

Tämän huomasi varsinki Algarven matkalla. Kun sannan kanssa oltiin aika hopulla menossa jo niin brazilialaiset kämppäkaverit vasta mietti mitä söisivät aamu palaksi.

5) Poskipusut

Täällä ei kättelyä harrasteta vaan tervehditään toisia poskisuudelmin. Tosin miehet tervehtivät toisiaan kättäpaiskaten.  Kättely kulttuuriin tottunut Suomalainen vierasti aluksi tätä tervehdyn tapaa, mutta kun siihen tottui omaksuin itsekkin tämän poskipusuttelu tervehdyksen. Nyt kolme kuukautta täällä eleltyä tämä tervehdys tulee jo aivan luonnostaan ja alan varmaan pussailemaan kavereitani Suomessakin, ennen kuin tajuan olevani taas "kättelykulttuurissa".

6) Portuguese people

Me, Sanna and  Lex who is one our best friends at Coimbra. :)

Ennen tänne lähtöä olettamukseni oli, että portugalilaiset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja kohteliaita. Tämä ennekko-olettamus osoittautuikin vallan paikkaansa pitäväksi. Kun portugalilaiselta kysyi neuvoa hän oli varmasti aina valmis auttamaan. Jopa riippumatta siitä puhuiko henkilö englantia vai ei. Usein myös jos kysyit neuvoa paikkaan x, henkilö jolta menit reittiä kysymään lähti saattamaan sinut sinne asti. Kaikki olivat aina valmiita auttamaa.

Paikallistan ihmisten kanssa keskustellessa myös helposti havaitsi, kuinka paljon portugalilaiset rakastavat maataan. Joka kerta, kun juttelit jollekkin olevasi matkaamassa jonnekkin päin Portugalia henkilö alkoi innolla kertoa mitä kaikkea siellä on nähtävää ja mitä kaikkia muita upeita paikkoja on tämän paikan lähellä.

______  __ ____________ _________________ _____________________________

Tämä alkaa olla varmaa viimeisiä blogipäivittelyitä täältä Portugalin maalta, koska kohta on aika pakata viimeisetkin kamat ja kolmen päivän päästä suunnata kamoineen Lissabonin lentokentällä.

Täytyy kyllä sanoa, että tätä paikkaa tulee iso ikävä. Nyt jo tätä tekstiä kirjotellessa tulee todella haikea fiilis, vaikka tuntuu että vielä ei edes tajua, että on oikeasti pian lähdössä täältä. Eniten täältä tulen varmasti kaipaamaan portugalilaisten ihmisten ystävällistä asennetta, portugalilaista ruokaa, poskisuudella tervehdyksiä ja tietysti edullisia viinejä.


Loppuun vähän reggae fiilistelyjä.

"Lisää tietoo, lisää näkemystä, lisää elämän kokemusta. Se voi olla eteen tai taakse päin, mutta valmista tuskin tulee musta."

Morocco calling!

Päätettiin ottaa pieni breikki raskaasta sairaalaharjoittelusta ja lähteä viikon reissulle Marokkoon.
Here is the story of that week:

Day 1.

Matka Marokkoon alkoi vahvasti. Piti reissata Coimbrasta Portoon, josta reissu Marokkoon jatkuisi bussilla. Saavuttiin Coimbran juna-asemalla vain pari minuuttia ennen junan lähtöä, eikä enään ehditty ostamaan lippu tiskiltä. Hypättiin junaan oletettaen, että tottakai lipun voi junasta ostaa. Ei olis saanu tälläkään kertaa olettaa yhtään mitään, sillä eihän sieltä junasta niitä voinukkaan ostaa. Onneksi kuitenki onnistuttiin saamaan konnari puolellemme ja haalimaan itsellemme junaliput eikä lennetty junasta pihalle. Olis Marokon matka jääny muuten aika lyhyeksi.

Coimbrassa ei ollut ainuttakaan valuutanvaihtopistettä, joten vielä tässä vaiheessa ei oltu onnistutta saamaan afrikan mania ollenkaan. Suunnitelmana oli, että vaihdetaan äkkiä Portossa jossain rahaa ennen ku matka jatkuisi kohti Marokkoa. Ideana tämä oliki hyvä, mutta toteutus mahdotonta. Porton juna-asemalta löytyi rahanvaihtoluukku, mutta ei afrikan valuuttaa. Ystävällisesti neuvoivat meidät seuraavaan paikkaan. Ja täältä paikasta he neuvoivat taas seuraavaan ja tämä kaava toistui noin 4 kertaa. Tunnin juostiamme Porton katuja oltiin onnistutta saamaan hirveä hiki päälle but still zero dirhams. Mutta enään ei ollu aikaa afrikan valuutan metsästämiseen vaan piti pistää perse bussin penkkiin ja aloittaa pitkä pitkä bussimatka Espanjaan ja sieltä Marokkoon.

Day 2.

Bussimatka Portosta Espanjaan kesti noin 12 tuntia ja selkä huusi jo tässä vaiheessa hoosiannaa. Espanjasta reissattiin lautalla Marokon puolelle. Ennen kun pääsi jalallankaan astumaan Marokkoon passi tarkastettiin 2 kertaa ja kun jalkasi kosketti Marokon maata tarkastettiin se vielä kolmannen kerran.

Ensimmäisenä päivänä vierailtiin Rabatissa ja Casablancassa. Casablancasta jäi päälimmäisenä mieleen se hullu liikenne kulttuuri. Painellaan aaseilla, mopolla, autoilla ja pyörillä kaikki samassa ruuhkassa.









Casablancan vierailun jälkeen matka jatkui Marrakechiin. Marrakechissa meitä odotti hotellin buffa, suihku ja sänky. Yhden bussissa huonosti nukutun yön jälkeen oli aika luksusta päästä sänkyyn nukkumaan, myös suihku oli tässä vaiheessa aika kova sana. Illallisen ja suihkun jälkeen leiriydyttiin Sannan kanssa hotellin extra mukavaan sänkyy ja avattiin pullo roseviiniä. Viinin nautiskelu tosin jäi hieman lyhyeksin kun keksin, että on hyvä idea pestä hotellin lattia viinillä.





Day 3.

Kolmas päivä alkoi kierroksella Marrakechissa. Vierailtiin puistoissa, apteekissa ja basaarissa. Taas sai ihmetellä hullua liikennettä ja pelätä henkensä puolesta katuja ylittäessä. Kaduilla kävellessä pisti myös silmään kuinka paljon Marokossa on katukissoja.


Kierroksen jälkeen oli vapaata aikaa, jonka päätimme käyttää basaareissa kiertelyyn ja shoppailuun. Ostos listalla oli ainakin nahkalaukkku ja sandaalit. Basaareissa kierrellessä kohdalle sattui hyvin ystävällinen herra, joka halusi auttaa meitä nahkalaukun metsästyksessä. Tyyppi johdatti meitä aina seuraavan nahkakojun luokse ja siitä taas seuraavaan. Jossain vaiheessa meitä alkoi vähän epäilyttää tämän kaverin reittivalinnat ja sanottiin, että nyt me kyllä mennään ihan omia teitämme että ei olla tulossa sinne. Kaveri ihmetteli mikä meille tuli ja alkoi naureskella, että pelkäättekö te, että mä raiskaan teidät. Kaveri halusi viedä meidät jonnekkin super hyvään nahkakojuun ja sanottiin, että okei sitte. Tää nahkakoju vaan oli jossain hiton kaukana ja kohta meillä ei ollu mitään hajua miten löytää takaisin eikä enään ympärillä näkynyt laikaan turisteja vaan pelkkiä paikallisia. Paikasta x löytyi kuitenkin tämä laukkukoju ja kurkattiin sisälle. Tässä vaiheessa mulla oli jo niin ahdistunut olo, että halusin vaan päästä pois sieltä ja takaisin sinne turistien keskelle vähän turvallisempaan ympäristöön. Sanottiin tyypille, että halutaan takaisin sinne mistä lähdettiin. Tyyppi lähti viemään meitä takaisin lähtö basaarille, mutta matkalla uuden tuttavan puheet alkoi käydä vaan ahdistavammiksi. Lopulta päätyen siihen, että hän halusi myydä meille seksiä. Tällä kertaa jäi kuitenkin tarttumatta tähän tarjoukseen.


Basaareissa välillä ahdisti, koska jotkut myyjät olivat turhankin innokkaita ja päälle käyviä. Suurin osa kauppiaista oli kuitenkin todella ystävällisiä ja mukavia. Ilosia kavereita. Tuo tinkiminen vaatii vaan vähän harjoittelua vielä, mutta kyllä se alkoi jo jotenki sujua. Kaikki rahani onnistuin lahjakkaasti basaareissa tuhoamaan, mutta paljon tavaraakin tuli mukaan. Paljon olisi ollut myös vielä ostettavaa.

Shoppailun jälkeen oli taas aika suunnata bussille ja liimata perse penkkiin noin kymmeneksi tunniksi, sillä suuntana oli Saharan autiomaa.





Day 4.

Aamulla saavuttiin Saharaan ja hotellille. Varsinaisia hotelli huoneita meillä ei ollut, mutta aulassa oli pehmeät makuupaikat, joten oli taas aika koittaa saada unta jällee yhden bussissa huonosti nukutun yö jälkeen.

Iltapäivällä hypättiin kamelin selkään ja suunnattiin autiomaahan. Aluksi pelotti siellä kamelin selässä killua, mutta kun tottu kyytiin niin se oli mukavaa vaikka aika kovin se otti kyllä perseen päälle se kameli kyyti.

Autiomaassa nautittiin Marocon viskiä eli minttuteetä keksien ja pähkinöiden kanssa. Tätä olinkin jo odottanut, kun en ollut vielä tätä paljon puhuttua teetä päässyt maistamaan.

Meillä oli viinipullo mukana mikä herätti kovisti hilpeyttä Marocon miehissä, muslimit kun pääsevät harvemmin alkohomahoolio nauttimaan.

Nautiskeltiin viiniä teltasta illallista odotellessa. Jossain vaiheessa siirryttiin ulos nuotion äärelle istuskelemaan Marokon miehien seuraksi. Nuotiolla nautittiin taas minttuteetä ja opetettiin herroille missä Suomi sijaitsee. Herrat himoitsivat kovasti meidän viinilaseja joten päätettiin antaa lasimme heille. Marokon miehet tuli todella onnellisiksi näistä viinilasilliista.


Siirttyttiin nuotiolta dinnerille ja dinnerin jälkeen oli musiikkia ja tanssia afrikan style. Jonki ajan kulutta oli kuitenkin pakko mönkiä telttaan unille. Ihmeen hyvin tulikin nukuttua vaikka musiikki pauhasi vielä pitkään tämän jälkeen... tässä vaiheessa alkoi kai olla jo niin väsynyt että melu ei häirinnyt lainkaan.

Day 5.

Mistä tietää, että on lomalla? - Siitä ettei tiedä mikä viikonpäivä on menossa.

Aamu alkoi aamupalalla autiomaassa. Sitten olikin taas aika hypätä kamelin selkään kiikkumaan. Kamelikyyti autiomaasta takaisin hotellille oli aika tuskainen kun paikat oli jo eilesestä kameli kyydista hellänä.

Kameli selässä kiikkumisen jälkeen alkoi pitkä bussimatka takaisin Marrakechiin. Vuoristotiet oli hulluja ja välilä tosissaan pelotti bussinkyydissä.. melkei tuli ikävä kamelikyytiä. Matkalla saatiin ihalla upeita maisiemia ja Atlantin vuoristoa. Hotellille saavuttin 8 aikaan illalla. Dinnerit naamaan ja sitten sinne kauan odotettiin suihkuun. Tässä vaiheessa oli kaikki paikat niin täynnä hiekkaa, että suihku oli enemmän kuin toivottu. Ja mikä parasta suihkun jälkeen sai vetää ittensä pitkälleen hotellin extra mukavaan sänkyyn.

Day 6.

Aamu starttasi hotelllin herkku aamiaisella. Aamiaisen jälkeen suunnattiin paikkaan, jossa eläinten nahat käsitellään ja värjätään. Haju oli kamala, mutta mintun lehdet peitti sen aika hyvin alleen.

Vierailun jälkeen olikin taas aika palata hotellille, vetää safkat naamaan ja istuttaa peppu takaisin bussin penkkiin ja valmistautua pitkään pitkään kotimatkaan. Välillä mietin, että tällä reissulla on vietetty yhtä paljon aikaa bussissa kuin bussista ulkona.

Day 7.

Pitkän bussimatkan, lautalla seilailun ja taas bussissa istumisen jälkeen oltiin saavuttu takaisin Portugalin puolelle ja oli aika suunnata kotia kohti. Niin yksi väsynyt, mutta sitäkin onnellisempi Marokon matkaaja selvisi reissultaan taas kotiin asti.

Marokko oli kyllä sellainen paikka jossa haluaisin ehdottomasti vierailla uudestaankin. Ensi kerralla menisin vaan tyhjän laukun ja täyden kukkaron kanssa. ;)

Seven gone, six left..

Tajusin tänään, että ollaan jo puolessa välissä vaihtoa. Seitsemän viikkoa jo mennyt ja enään kuusi  jäljellä. Nämä seitsemän viikkoa, jotka olen Portugalin maalla elellyt, on mennyt todella nopeasti ja todella vaihtelevin fiiliksin.

Portugaliin saapuessa olin onneni kukkuloilla. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi ja olut oli halpaa. Hymy oli jatkuvasti huulilla ja jaksoin aina uudestaan ihastella kuinka kauniilta rakennukset näyttävät ja miten hyvältä kylmä olut auringon lämmössä maistui. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Pian kuitenkin tämä alkuhuuma hävisi. Kuherruskuukausi oli ohi ja kulttuurishokki iski kovaa takavasemmalta. Äkkiä tunsinkin itseni jatkuvasti väsyneeksi ja alakuloiseksi. Kommunikointi englanniksi ei sujunutkaan niin helposti kuin olin etukäteen kuvitellut, enkä muistuttanut ollenkaan omaa puheliasta itseäni. Olin jatkuvasti hukassa bussien kanssa enkä osannut kulkea paikasta a paikkaan b. Tunsin jatkuvasti olevani eksyksissä. Tässä vaiheessa muistan miettineeni, kuinka paljon mielummin olisin vain kotona Suomessa.

Jonkin ajan kuluttua rohkaistuin englantini kanssa ja aloin muistuttaa enemmän sitä puheliasta tyttöä jona itseäni pidän. Paikat muuttuivat tutummaksi, enkä enään onnistunut eksymäään jokaisella reissullani. Tässä vaiheessa tajusin, että hei mä oikeasti asun täällä nyt ja tuli vihdoin sellainen raukea onnellinen fiilis.

Edelleen otti nuppiin tämän asuntolan sijainti ja toivottiin löytävämme uusi kämppä keskustasta. Käytiinkin katsomassa yhtä, mutta koska mikään täällä ei tapahtu kovin nopeasti ja tässä vaiheessa oli kulunut jo yksi kuukausi, tajusimme että ehkä on turha tässä vaiheessa enään muuttaa. Niinpä ei auttanut kuin asennoitua siihen, että tässä murjussa sitä nyt vaan sitten asustetaan. Kun asennoitui siihen, että tämä asuntola on nyt se koti, lopulta se alkoi myös tuntua kodilta ja aloin myös kutsua tätä murjua kodiksi. Tosin täytyy kyllä myöntää, että tämän asuntolaelämän jälkeen oma yksiö ja oma huone tuntuu luksukselta.

Tällä hetkellä täällä elely tuntuu usein yhdeltä suurelta seikkailulta ja jatkuvasti on uteliaana tutustumassa uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Yhdelta reissulta palatessaan suunnittele jo aina seuraavaa viikonloppureissua uuteen kohteeseen. Minkäänlaista uni-, syömis- tai liikuntarytmiä en ole vieläkään onnistunut kehittämään, mutta en välttämättä tänä aikana sellaista edes pyri saamaan. Luulen, että täällä on parempi elää aina tilanteen ja fiiliksen mukaan.

Paljon on jo ehtinyt seitsemässä viikossa täällä nähdä ja kokea, mutta vielä on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Tiedän jo nyt, että nämä viimeiset kuusi viikkoa tulevat menemään aivan liian nopeasti. Toisaalta odotan jo kotiin paluuta, mutta toisaalta ajatus siitä, että täältä täytyy lähteä tuntuu jo nyt todella haikealta.

Kokonaisuudessaan tämä tähän asti eletty vaihtoelämä on ollut henkisesti (sekä fyysisesti) ajoittain todella rankkaa, mutta siitäkään huolimatta en vaihdaisi tätä kokemusta mihinkään. Vaikka välillä on ollut rankkaa tämä on silti ollut elämäni parasta aikaa. Vaihdossa on oppinut paljon itsestään ja alkanut ehkä katsoa tätä elämääkin vähän eri kulmasta kuin ennen.

Nyt luulen, että on parempi päättää tämä blogikirjoitus tältä erää tähän, ennen kuin tämä alkaa muistuttaa jo liikaa päiväkirjaa.

Weekend at Algarve

Matkaan oli tarkoitus läheä to - pe välisenä yönä klo. 03.00. Torstaina saimme kutsun mennä naapuri asuntolaan syömään parin uuden tuttavuuden kanssa. Jotenkin tämäkin ruokailu kuitenkin muuttui enemmän juomiseksi kuin syömiseksi. Ruokailun jälkeen siirryimme meidän asuntolan puolella jatkamaan sangrian kittaamista, kun asuntolan respasta tuli valituksia. Pian tultiin meidänkin puolelle valittaan ja niinpä muut lähtivät keskustaan jatkamaan, mutta Sannan kanssa jäätiin tänne kun oli niin paljon tuota tavaraa. Ajateltiin vetää pienet torkut, että jaksetaan reissata sinne Algarveen. Laitettiin kello soimaan 2:30, että siitä sitten vaan taksin kanssa äkkiä keskustaan ja matkaan. Ideana tämä oli vallan hyvä, mutta toteutus vähän kusi siinä kohtaa kun taksikeskus ei vastaa, vaikka kuinka sinne soitti ja koitti eri numeroitakin. Siinä alkoi pikkasen tulla paniikki päälle, kun oli puoli tuntia aikaa ehtiä keskustaan jollain ja taksit ei vastaa ja bussit ei enää siihen aikaan kulje. Ei siinä sitten auttanu ku lähteä tien varteen liftaamaan.  Tämä idea toimi sinänsä paljon paremmin, koska hyvin nopeasti jotku  herrat meidät sieltä poimi kyytiinsä. Vähän jännitti että mihinkä ne meitä vie, mutta onneks veivät juuri sinne minne pitikin. Niinpä alkoi 8 tunnin bussimatka kohti Algarvea.

My bed

Perille saavuttiin noin 12 aikaan perjantaina. Jotenkin oltiin onnistuttu missamaan huoneitten jako siinä matkan aikana niin hienosti, että kaikki huoneet olikin jo niin täynnä että niihin mahtui enään yksi henkilö. Päädyttiin siis eri huoneisiin ennestään tuntemattomien tyyppien kanssa. Siinä sitte jännättiin, että toivon mukaan nää kaverit puhuu englantia, sitä ei nimittäin voi täällä pitää ihan itsestään selvyytenä. Kävi kuitenkin siinä kohtaa tuuri, että molempien huonetoverit oli vallan mukavia. Siinä kohtaa taas kävi vähän huonompi tuuri, kun huonekavereiden kesken arvoimme nukkumapaikkoja eikä tuo arpaonni oikein suosinut ja päädyn olohuoneen lattialle nukkumaan.

Cabo de São Vicente

D. Ana beach

Perjantai meni hotellin altaalla maatessa ja illalla oli tiedossa Erasmus illallinen. Näillä illalisilla saa syödä ja juoda niin paljon kuin jaksaa ja meno olikin sen mukaista. Illalliselta jatkettiin yökerhoon ja sieltä möngittiin hotellille aikaan x. Aamulla starttasi bussimatka kohti Cabo de São Vicentea ja sieltä jatkettiin matkaa kohti Dona Anan rantaa. Cabo de Sao Vicentella oli mahtavat maisemat ja samoin rannalla.

At the dinner

The dinner

Rannalta bussireissailtiin takasin hotellille ja taas oli edessä illallinen. Tuttuun tyylii - juo ja syö niin paljon kuin jaksat. Illallisen jälkeen lähdettiin taas jatkamaan Algarven yöelämään. 

Tällä kertaa löysimme tiemme matkanjohtajan johtamana baariin nimeltä Joe's Garage. Matkanjohtaja oli hyvä tuttu baarin omistajan kanssa, joten jälleen juomatarjoilua oli enemmän kuin tarpeeksi. Joen autotallissa oli ihan huippu meno ja henkilökunta oli mahtavin, koska ne oli aivan menossa mukana. Baarissa oli toivottua tanssia pyödillä ja baarimikko sytitty baaritiskin tuleekin yhdessä vaiheessa. Totally my new favorite bar! 

Päästiin myös tapaamaan baarin omistajaa ja jäätiinkin baariin istumaan vielä sen sulkeutumisen jälkeen, kunnes jatkettiin matkaa seuraavaan paikkaan. Seuraavassa hilluttiin taas valomerkkiin, kunnes oli aika mönkiä jälleen hotellille. 

Joe's Garagen omistaja ja pari ESN kaveria

Aamulla oli jälleen lähtö rannalle ja sieltä kotio. Suurin osa porukasta oli brazilialaisia ja nämä ne jakso juhlia vielä koko pitkän bussimatkan kotiinkin. Brazilialaisten juhliessa me Sannan kanssa vaan haistiin koko bussimatka kilpaa kun molemmilla oli vatsat sekaisin. :D:D 

Oli rankat 3 päivää, mutta hengissä selvittiin taas tästäkin. Päätin ton reissun aikana, että tammikuussa pidän tipattoman. Sen verran rankkaa oli.

Ruoka, juoma & musiikki kulttuuria

Perjantaina käytiin Santa Cruz kirkossa, tai oikeastaan kirkon kahvila ravintolassa kuuntelemassa Portugalilaista kansanmusiikkia, fadoa. Fado oli musta aika kauniin kuulosta, että kyllä sitä ihan mielellään uudestaankin käy kuuntelemassa. Cafe Restaurante Santa Cruzissa maisteltiin sivistyneesti myös portviiniä. Koin ensi kosketukseni portviiniin ja täytyy kyllä sanoa, että tykästyin siihen makeaan ja voimakkaaseen hedelmäiseen makuun. Täytyykin tutustua paremmin tuohon Portviiniin täällä ollessa.

Fado

Portwine tasting

Tänään tuli tutustuttua yhteen Coimbran perinne ruuista, Chanfanaan. Chanfanassa on kilin lihaa, joka oli myös uusi tuttavuus. Kilin liha oli aika erikoista. Siinä oli paljon kohtia joita mietin, että kuulukohan tää syödä vai ei. Mutta niistä parhaista lihakohdista se kilin liha oli kyllä tosi maukasta. Siinä oli vaan aika paljon läskiä ja nahkaa tai jotai ihmeelistä sitkeetä.. kyllä mä kaiken silti tietty söin. Olenhan kaikki ruokanen!

Ateriaan kuului alkuruoka, jälkiruoka sekä kahvi ja juomat ja koko komeus maksoi vain 10€ mieheen!

Juomaksi valitsin viinin ja luulin tilanneeni sitä lasillisen, mutta sitä tulikin pienen karahvin verran. Siinähän tuli pieneen hiprakkaankin kun pakkohan se kaikki oli juoda pois.


Otin missiokseni maistaa kaikkia erilaisia pastelarioita täällä! Olen jo paneutunut tähän missiooni aika hyvin, mutta vielä työmaata riittää. Täytyy siis ahkerasti käydä kahviloissa ja valita aina erinäkönen herkkubite!
Tässä vähän kuvia tän hetken saldosta. Harmi vaa etten tiedä kaikkien näiden nimiä eikä joka herkusta ole tullut otettua kuvaa.

Chocolatecake & some egg thing

Some budding

Vas. suklaasalamia!

Yhtä Aveiron paikallista erikoista herkkua nimeltä  Ovos moles ( tai ovos molos niinku Sanna sano..) pääsin myös maistamaan, kun Sanna sai harjottelupaikan ohjaajaltaan niitä. Aika erikoisen makusia olivat. Paha sanoa maistuivatko hyviltä vai pahoilta. Tässä on kananmunan keltuaista ja sokeria ja siltä se myös maistuu.  Maku muistuttaa vähän niinkuin taikina siinä vaiheessa kun munat ja sokeri on vatkattu vaahdoksi, mutta tässä koostumus on vähän erilainen. 

Ovos moles

Ovos moles inside

Day at Figueira da Foz

Perjantai iltana laitettiin kello soittamaan aikaisin, että päästään aamulla liikkeelle ja aikaisin Figueira da Foziin. Junamatka Coimbrasta Figueiraan kesti noin tunnin ja maksoi ruhtinaaliset 2,60 €. Ja kerrankin oli jotai iloa siitä, että asutaan täällä takapajulassa, meinaan Bencantan junapysäkki löytyy tien toiselta puolelta joten reissaaminen Figueiraan ja takaisin kävi tosi iisisti.

Figueira da Foz

Saavuttiin Figueiraan siinä 11 aikaan ja navigoitiin itsemme juna-asemalta rantsulle. Ranta oli suht tyhjänä vain muutamia tyyppejä siellä ja täällä. Aallot oli komiat ja aurinko paisto. Olin ehkä pikkusen laiska ton aurinkorasvan kanssa kun oli kova kiire vaan päästä jo veteen ja biitsille pötköttään.. niinpä onnistuinkin suht lahjakkaasti polttamaan itseni naamasta jalkapöytiin asti. Naurettiin täällä kämpällä eilen ihan kipeenä kun päästiin kotio asti ja katottiin perseitämme peilistä. Oli tullu komiat kestoalkkarit ku perse on muuten ihan punanen, mutta bikineitten kohdalta valkonen. Tänään onkin istuminen ja housujen jalkaan vetäminen tehny kipeetä..

I made a horrible discover at the beach.. we had bought non-alcoholic beer!

Me with the waves :)

Figueiralla käytiin moikkaamassa myös koulumme professoria ja Fernando piti meille pienen tourin Figueiran keskustassa. Fernando suositteli kovasti yhtä kalaravintolaa, joten pakkohan sitä oli testata. Ja oli muuten hyvää! Missattiin vaan toka vika juna siellä syödessä, että siinä oli sitten reilu parin tunnin venailu ennen seuraavaa junaa, mutta oli se ruoka kyllä sen arvosta. :P

Fisui

Tää päivä starttasikin sitten auki olevan apteekin ja after sunin metsästyksellä..

Bussiseikkailuja Coimbrassa

Eilen alkoi harjoittelu täällä Portugalin maalla. Vähän jännitti aamulla lähteä tuota harjoittelupaikkaa metsästämään, koska olin melko varma että onnistun eksymään matkallani. Näin myös kävi, mutta en kyllä pahasti eksynyt. Hyppäsin vaan väärältä puolelta bussiin ja istuin siellä sitten typeränä niin kauan, että se meni aivan kaupungil toisella puolella ja lähti sieltä takaisin keskustaan ja siitä sairaalalle. No tänään ainakin tiesin miltä puolelta hypätä kyytille.

Tosin onnistuin myös tänään järjestämään itselleni pienen bussi seikkailun ympäri Coimbraa, kun harjottelusta lähtiessäni hyppäsin vain ensimmäisen bussin kyytii, joka sattui vastaan tulemaan olettaen, että kyllä ne kaikki bussit keskustaan menevät. No tämä ei mennyt keskustaan päinkään vaan ajauduin bussin kyydissä jonnekkin pienille teillä, ei hajuakaan minne. Jossain vaiheessa päätin, että on varmaan nyt parempi hypätä pois tästä bussista ja koittaa suunnata jollakin toisella keskustaan päin. Niinpä jäin jonnekkin päin Coimbraa ja hyppäsin jälleen seuraavaan bussiin toivoen sen vievän minut vähän tutummille huudeille. Tämän bussin tiesin jopa menevän keskustaan, koska tällä kertaa katsoin bussin reitin pysäkin aikataulusta. Tälläkään bussilla en tosin saapunut haluamaani paikkaan, koska bussi onnnistui hajoamaan matkalla. Niinpä hyppäsin pois bussin kyydistä ja lähdin seuraamaan bussista ulos valunutta porukkaa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin löysin tieni keskustaan ja sieltä kotio!

Home sweet home..

Eilen harjoittelun jälkeen ajattelin jäädä kaupungille ja etsiä sieltä yhden kuntosalin jossa haluaisin käydä. Bussissa ihmettelin karttaani ja koitin paikantaa sijaintiani bongaillen teiden nimiä pysäkeiltä ja kartastani. Olin ilmeisesti niin eksyneen näköinen, että eräs kanssamatkustajoista lupautui saattamaan minut lähelle kyseistä kuntosalia, koska oli itse menossa samaan suuntaan. Lopulta hän saattokin minut kuntosalille asti, mutta tämä kovalla työllä metsästämäni sali olikin kiinni. Salin ollessa kiinni oppaani totesi, että hänellä ei ole mikään kiire, joten jos haluan hän voisi näyttää minulle Coimbraa. Vastasin, että no mikäs siinä, että kyllähän se vaan sopii. Pyörinkin sitten tämän bussissa tapaamani oppaan matkassa ympäri Coimbraa reilun kolmen tunnin ajan. :)

One view of Coimbra