perjantai 2. marraskuuta 2012

Seven gone, six left..

Tajusin tänään, että ollaan jo puolessa välissä vaihtoa. Seitsemän viikkoa jo mennyt ja enään kuusi  jäljellä. Nämä seitsemän viikkoa, jotka olen Portugalin maalla elellyt, on mennyt todella nopeasti ja todella vaihtelevin fiiliksin.

Portugaliin saapuessa olin onneni kukkuloilla. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi ja olut oli halpaa. Hymy oli jatkuvasti huulilla ja jaksoin aina uudestaan ihastella kuinka kauniilta rakennukset näyttävät ja miten hyvältä kylmä olut auringon lämmössä maistui. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Pian kuitenkin tämä alkuhuuma hävisi. Kuherruskuukausi oli ohi ja kulttuurishokki iski kovaa takavasemmalta. Äkkiä tunsinkin itseni jatkuvasti väsyneeksi ja alakuloiseksi. Kommunikointi englanniksi ei sujunutkaan niin helposti kuin olin etukäteen kuvitellut, enkä muistuttanut ollenkaan omaa puheliasta itseäni. Olin jatkuvasti hukassa bussien kanssa enkä osannut kulkea paikasta a paikkaan b. Tunsin jatkuvasti olevani eksyksissä. Tässä vaiheessa muistan miettineeni, kuinka paljon mielummin olisin vain kotona Suomessa.



Jonkin ajan kuluttua rohkaistuin englantini kanssa ja aloin muistuttaa enemmän sitä puheliasta tyttöä jona itseäni pidän. Paikat muuttuivat tutummaksi, enkä enään onnistunut eksymäään jokaisella reissullani. Tässä vaiheessa tajusin, että hei mä oikeasti asun täällä nyt ja tuli vihdoin sellainen raukea onnellinen fiilis.

Edelleen otti nuppiin tämän asuntolan sijainti ja toivottiin löytävämme uusi kämppä keskustasta. Käytiinkin katsomassa yhtä, mutta koska mikään täällä ei tapahtu kovin nopeasti ja tässä vaiheessa oli kulunut jo yksi kuukausi, tajusimme että ehkä on turha tässä vaiheessa enään muuttaa. Niinpä ei auttanut kuin asennoitua siihen, että tässä murjussa sitä nyt vaan sitten asustetaan. Kun asennoitui siihen, että tämä asuntola on nyt se koti, lopulta se alkoi myös tuntua kodilta ja aloin myös kutsua tätä murjua kodiksi. Tosin täytyy kyllä myöntää, että tämän asuntolaelämän jälkeen oma yksiö ja oma huone tuntuu luksukselta.

Tällä hetkellä täällä elely tuntuu usein yhdeltä suurelta seikkailulta ja jatkuvasti on uteliaana tutustumassa uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Yhdelta reissulta palatessaan suunnittele jo aina seuraavaa viikonloppureissua uuteen kohteeseen. Minkäänlaista uni-, syömis- tai liikuntarytmiä en ole vieläkään onnistunut kehittämään, mutta en välttämättä tänä aikana sellaista edes pyri saamaan. Luulen, että täällä on parempi elää aina tilanteen ja fiiliksen mukaan.

Paljon on jo ehtinyt seitsemässä viikossa täällä nähdä ja kokea, mutta vielä on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Tiedän jo nyt, että nämä viimeiset kuusi viikkoa tulevat menemään aivan liian nopeasti. Toisaalta odotan jo kotiin paluuta, mutta toisaalta ajatus siitä, että täältä täytyy lähteä tuntuu jo nyt todella haikealta.

Kokonaisuudessaan tämä tähän asti eletty vaihtoelämä on ollut henkisesti (sekä fyysisesti) ajoittain todella rankkaa, mutta siitäkään huolimatta en vaihdaisi tätä kokemusta mihinkään. Vaikka välillä on ollut rankkaa tämä on silti ollut elämäni parasta aikaa. Vaihdossa on oppinut paljon itsestään ja alkanut ehkä katsoa tätä elämääkin vähän eri kulmasta kuin ennen.



Nyt luulen, että on parempi päättää tämä blogikirjoitus tältä erää tähän, ennen kuin tämä alkaa muistuttaa jo liikaa päiväkirjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti